Puolisoa uhkaava jäännösverovelka olisi tullut ottaa osituksessa huomioon – ositus peräytyi ulosotossa

14.1.2025 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KKO:2025:6 Ulosottokaari – Takaisinsaanti ulosotossa – Ositus

A ja B olivat tehneet ositussopimuksen, jossa ei ollut otettu huomioon B:lle myöhemmin määrättyä jäännösveroa. Ositussopimusta ei ollut annettu rekisteröitäväksi. Verohallinto, joka peri B:ltä eräitä vahingonkorvaussaataviaan ulosottoteitse, vaati A:ta vastaan nostamassaan takaisinsaantikanteessa osituksen peräyttämistä sillä perusteella, että B oli osituksessa luovuttanut A:lle omaisuuttaan huomattavasti enemmän kuin hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan.

Korkein oikeus katsoi, että jäännösverovelka, jonka peruste oli ajalta ennen ositusperusteen syntyhetkeä, oli otettava huomioon osituksen peräytymisen edellytyksiä arvioitaessa. Merkitystä ei ollut sillä, että jäännösverovelka oli vanhentunut ositusperusteen syntyhetken jälkeen. (Ään.)

Korkeimman oikeuden arvioinnin lähtökohdat

8. Korkein oikeus on eräissä ratkaisuissaan arvioinut kysymystä piilevän verovelan huomioon ottamisesta, kun määritetään omaisuuden arvoa puolisoiden välisessä toimitusosituksessa. Näitä ratkaisuja ovat KKO 1994:6 (apteekkiliikkeen tuloihin liittyvä piilevä verovelka) ja KKO 2016:67 (piilevän verovelan vähentäminen eläkevakuutusten takaisinostoarvosta). Ratkaisussa KKO 2007:59 on puolestaan ollut arvioitavana tilanne, jossa muunlaisen velkavastuun toteutumiseen on liittynyt epävarmuutta (yhtiömiehen vastuu kommandiittiyhtiön veloista). Korkein oikeus ei ole antanut ennakkopäätöstä tilanteesta, jossa on kysymys sopimusosituksen peräyttämisestä takaisinsaantilaissa säädetyllä perusteella, kun osituksessa ei ole otettu huomioon ositusta edeltäneisiin tapahtumiin perustuvaa mutta vasta osituksen jälkeen maksuunpantua veroa.
9. Korkein oikeus toteaa, että arvioitaessa takaisinsaantilain 9 §:n mukaista osituksen peräyttämistä avioliittolain 104 §:n mukaisella perusteella merkitystä ei ole esimerkiksi osapuolten ositushetken mukaisella tietoisuudella tai käsityksellä osituksen peräyttämisen perusteena olevista seikoista taikka ylipäätään näiden vilpillisellä mielellä, vaan takaisinsaannin edellytyksiä arvioidaan jälkikäteen objektiivisten tunnusmerkkien perusteella ottaen huomioon ositusta koskevat säännökset kokonaisuudessaan. Arvioinnin objektiivisuutta tasapainottaa mahdollisuus takaisinsaannin johdosta syntyvän velvollisuuden sovitteluun, josta säädetään takaisinsaantilain 22 §:ssä. (Ks. HE 102/1990 vp s. 14, 24 ja 84.) – – –

13. Hovioikeus on arvioinut, että B:n jäännösverovelasta 180 000 euroa on kohdistunut avioeron vireilletuloa edeltävään aikaan, ja siten katsonut, että tämä määrä on ollut otettava osituksessa huomioon B:n velkana. Hovioikeus on muun muassa tämän perusteella katsonut, että B on osituksessa luovuttanut A:lle 78 545,09 euron arvosta enemmän omaisuutta kuin mihin hän olisi ollut velvollinen. Korkein oikeus katsoo, että asiassa ei ole esitetty seikkoja, joiden perusteella hovioikeuden kyseisistä johtopäätöksistä olisi aihetta poiketa.
14. B:n kysymyksessä oleva jäännösverovelka on sittemmin 1.1.2016 vanhentunut. Osituksessa huomioon otettavan velan myöhemmällä vanhentumisella ei ole kuitenkaan, kuten ei puolisoiden myöhemmillä varallisuusaseman muutoksilla yleensäkään, merkitystä arvioitaessa takaisinsaantilain 9 §:n mukaisesti, onko puoliso luopunut oikeudestaan osituksessa avioliittolain 104 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
15. Korkein oikeus katsoo johtopäätöksenään, että B on osituksessa luovuttanut A:lle omaisuuttaan huomattavasti enemmän kuin hän olisi ollut velvollinen luovuttamaan. Ositus loukkaa siten ulosottovelkojana olevan Verohallinnon oikeutta. Ositussopimusta ei ole annettu rekisteröitäväksi ennen takaisinsaannin määräpäivää. Näillä perusteilla ositus on peräytettävä. Asiassa ei myöskään ole vedottu seikkoihin, joiden perusteella tulisi arvioitavaksi, voidaanko takaisinsaannin johdosta syntyvää velvollisuutta sovitella.

KKO:2025:6

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments