KHO: Rikosasioita erityisesti koskevan julkisuuslain 24,1 §:n 26 kohdan ohella esitutkinta-aineiston salassapitoon soveltuu myös soveltamisalaltaan yleinen 32 kohta

26.2.2021 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KHO:2021:26 Asiakirjajulkisuus – Esitutkinta-aineisto – Videoaineisto – Salassa pidettävyys – Yksityiselämän suoja – Yksityiselämään liittyvät tiedot

Asiassa oli kysymys siitä, olivatko erään epäiltyjä huumausainerikoksia koskeneen esitutkintapöytäkirjan liitteinä olleet videoleikkeet julkisia vai salassa pidettäviä asiakirjoja. Leikkeillä esiintyi kaksi henkilöä, ja niissä oli kuvattu valmistautumista huumausaineiden käyttämiseen ja toisen henkilön osalta myös huumausaineiden käyttämistä.

Korkein hallinto-oikeus katsoi, että julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 26 kohdan lisäksi myös momentin 32 kohta voi tulla sovellettavaksi esitutkinta-asiakirjojen julkisuutta ja salassa pidettävyyttä koskevassa arvioinnissa niiltäkin osin kuin asiakirjoihin sisältyi 26 kohdassa tarkoitettujen henkilötahojen yksityiselämään liittyviä tietoja.

Videoleikkeet oli kuvattu kotirauhan piiriin kuuluvassa paikassa ja korkeimman hallinto-oikeuden arvion mukaan niiltä välittyi lisäksi informaatiota vallinneesta ilmapiiristä sekä leikkeillä esiintyvien henkilöiden käyttäytymisestä, tunnetiloista ja persoonallisuudesta sen kaltaisesti, että tätä informaatiota oli pidettävä julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 32 kohdassa tarkoitettuna tietona henkilön elintavoista ja henkilökohtaisista oloista. Videoleikkeet olivat siten sanotun lainkohdan perusteella salassa pidettäviä, vaikka tieto toisen leikkeillä esiintyvän henkilön leikkeillä kuvatusta huumausaineiden käyttämisestä ja siihen valmistautumisesta oli sinänsä tullut julkiseksi kirjoitettuna tekstinä esitutkintapöytäkirjassa.

KHO:2021:26

Avainsanat

Tilaa
Ilmoita
1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments