Joutsenlaulun Vain elämää -versio loukkasi tekijänoikeutta

17.12.2019 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Markkinaoikeus: A > Sanoma Media Finland Oy tekijänoikeus – muunnelma – hyvitys

12. Tekijänoikeusneuvosto on lausunnossaan TN 2018:1 arvioinut alkuperäistä Joutsenlaulu-teosta ja nyt käsillä olevaa versiota. Tekijänoikeusneuvoston mukaan keston lyhentäminen ei ole tehnyt sävellysteoksesta muunnelmaa, eikä soitinintron poistaminen tai kitaran säestyskuvion lisääminen ole muuttanut teoksen kokonaisluonnetta (kohta 31). Sen sijaan laulutekstin muokkaaminen on muuttanut sanoituksen merkitystä ja painotuksia siten, että kyseessä on teoksen muunnelma (kohta 33).

13. Edellä lausuttuun nähden markkinaoikeus katsoo, että Joutsenlaulu-teosta on muutettu ainakin sanoituksen osalta merkittävällä tavalla. Kysymyksessä on ollut teoksen muunnelma, jonka yleisön saataviin saattamiseen on tullut olla tekijänoikeuslain 2 §:n 1 momentin mukaisesti alkuperäisen teoksen tekijän lupa.

Avainsanat