Bussikuski voitiin irtisanoa kun puhalsi ennen koulukuljetusta 0,35 ‰

19.11.2013 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

Työtuomioistuin
TT:2013-166 Irtisanomissuojasopimus
Työsopimuksen irtisanominen
Työsopimuksen purkaminen
Vahingonkorvaus

Työnantaja oli purkanut linja-autonkuljettajan työsopimuksen, kun
ajoneuvoon asennettu alkolukko oli työntekijän aloittaessa työvuoroaan
estänyt ajoneuvon käynnistymisen. Puhallettu lukema oli 0,35 promillea.
Yhtiössä oli nollatoleranssi alkoholin vaikutuksen alaisena
työskentelyyn, ja tämä oli ollut työntekijöiden tiedossa.

Ratkaisun mukaan voitiin pitää lähtökohtaisesti hyväksyttävänä
sitä, ettei linja-autonkuljettajalla ollut veressä lainkaan alkoholia
työvuoron alkaessa tai aikana. Työntekijän oli ilman varoitustakin
pitänyt ymmärtää menettelynsä moitittavuus, etenkin kun hänen
tehtävänään oli hoitaa koululaiskuljetuksia.Toisaalta työntekijällä oli
moitteeton työura, ja veren alkoholipitoisuus oli alle
rattijuopumusrajan. Asiaa kokonaisuutena arvioituaan työtuomioistuin
katsoi, että yhtiöllä oli irtisanomissuojasopimuksessa ja laissa
tarkoitettu asiallinen ja painava syy työsopimuksen irtisanomiseen,
muttei perustetta sen purkamiseen.

Työnantaja määrättiin maksamaan työntekijälle irtisanomisajan palkka.
Muuta korvausta ei tuomittu, koska irtisanomissuojasopimuksen ja sen
korvausmääräysten soveltamisalaan ei kuulunut tapaus, jossa työsuhteen
päättämistavaksi oli virheellisesti valittu irtisanomisen sijasta
purkaminen.

TT:2013-166

Tilaa
Ilmoita
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments