Avioeron jälkeenkin puolison lapsen hyväksi tehdyn testamentin perusteella kyseinen puolison lapsi oli pesän osakas

27.11.2018 | Oikeusuutiset

Markku Fredman

KKO:2018:78

Perintökaari – Pesänselvittäjä – Pesänjakaja – Hakijavaltuus

Aviopuolisot C ja D olivat
määränneet keskinäisessä testamentissaan, että toisen heistä kuoltua
eloonjäänyt puoliso saa kaiken vainajan omaisuuden täydellä
omistusoikeudella. Testamentin toissijaismääräyksen mukaan molempien
kuoltua C:n omaisuus meni D:n lapselle K:lle. Puolisot tuomittiin
avioeroon, jolloin sovellettavaksi tuli perintökaaren 11 luvun 8 §:n
testamenttimääräyksen tehottomuutta koskeva säännös. C:n kuoltua K vaati
pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä C:n kuolinpesään. Hovioikeus
hylkäsi hakemuksen katsoen, että testamentin tulkinnan perusteella
voitiin pitää varsin selvänä, että C ei ollut tarkoittanut pitää
toissijaismääräystä voimassa avioeron jälkeen ja ettei K siten ollut
testamentin perusteella C:n kuolinpesän osakas.

Ratkaisustaan
ilmenevillä perusteilla Korkein oikeus katsoi, että K testamentin
toissijaissaajana tuli oikeutensa riidanalaisuudesta huolimatta katsoa
C:n kuolinpesän osakkaaksi. Hänellä oli siten oikeus hakea
pesänselvittäjän ja -jakajan määräämistä C:n kuolinpesään. Ks.
KKO:2015:46